

Soitto alkoi soimaan Haapavedellä 1980 erilaisissa ajan henkeen sopivissa rock-kuvioissa. Tapahtumarikkaan 80-luvun jälkeen alkoi opiskelut Kajaanin Okl:ssa. Opiskelun ohessa musisointia tapahtui monissa eri bändeissä mm. Irlantilaista musiikkia Aamu-irkuissa, Irish Coffeessa, ja Shiamshassa. Rock- ja bilemusiikkia väännettiin mm. Ilmo Puntarissa ja Hula-hula vanteissa sekä Frankie goes to Joensuussa. Myös ooppera tuli tutuksi Viva la Mamman inspektorin roolissa, joka toteutettiin yhdessä Kajaanin ooperayhdistyksen ja Oulun kaupunginorkesterin kanssa. Näihin aikoihin tein ensimmäiset lauluilta- ja trubaduurikeikat. Ylioppilasteatteri tuli tutuksi Pikkuprinssi-näytelmän nimiroolissa sekä Nalle Puhin Risto Reippaana. Ohjaajana molemmissa näytelmissä toimi loistava Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijä Anne Heikkilä. Opiskelujen jälkeen jatkui Irlantilaisen musiikin soitto sekä laulu soitto Shamrock-yhtyeen kanssa. Samaan aikaan soitin kontrabassoa Pajattaret-nimisessä kansanmusiikki kokoonpanossa. Muutto Outokumpuun 1996 avarsi teatterin ja musiikin kokemusmaailmaa suuresti. Näyttelijänä Paratiisin rajalla, Kaks nurin kaks oikein sekä Putkivalssi antoivat näkemystä rajoja rikkovasta, uudesta teatterista. Yhteistyö Esko-Pekka ja Annukka Tiitisen, Juha Koljosen sekä Matti Väänäsen kanssa antoivat tärkeitä eväitämusiikin ja teatterin saralle. Läänin taidetoimikunnan apurahat v. 2000 ja 2002, mahdollistivat lastenmusikaali Varppina joo:n sävellystyön sekä Tuusniemellä tehdyn nuortenmusikaalin Ooksä liikaa käsikirjoituksen, sävellyksen sanoituksen ja ohjauksen. 2004 tuli eteen muutto Valkeakoskelle. Susanna Haavisto kysyi mukaan Edith Piaf näytelmään ja esityksiä kertyikin 80, joista 70 oli Valkeakoskella ja 10 Seinäjoella. Esityksen laulut äänitettiin levylle, jolla lauloin dueton Ei syytä rakastaa Susannan kanssa. 2006 Esitin Reino Helismaan roolin Näytelmässä Päivänsäde, Minä ja Menninkäinen. Näytelmä kertoi Helismaan tarinan yhdessä Rautavaaran, Pakarisen ja Pätkän kanssa.
1.9.2006 Pasi Repo